Taas on jäänyt monta juttua hampaankoloon, mutta en ole niitä vain saanut puretuksi tänne enkä yhtään minnekään muuallekaan.
Tämä on vissiin tätä iänikuista tyhjän kirjoitusalustan kammoa. Tyhjyyteen tuijottaminen tyhjentää aina myös pään. Sinne ei jää mitään, niin siis sinne pään sisään. Tyhjä tyhjentää tyhjänkin tyhjäksi.
Kerronpa tähän tositarina vuosikymmenen alkupäiviltä.
Käynti MOLokin luolassa
Oli maanantai vuoden ja vuosikymmenen toinen viikko. Kalenterini hälytti:
“PERJANTAINA MOLojen SYYNIIN.”
“No, perkele!”, tuumin minä. Ja aloin ankarasti miettiä, koskakohan tuonnekin kopeutuisi. Aivoni alkoivat raksuttaa ja synapsini puuskuttaa. Pian pienisuuripyörä löi kipinää.
- Keskiviikkona meen, helevetti soikoon, silloin meen.
Keskiviikko saapui ajallaan ja minä lähdin pitkälle marssille MOLokin palvojien luolaan.
Olin vähän aikataulustani jäljessä. Alunperin olin suunnitellut lähteväni jo paljon ennen yhdeksää, mutta myöhästymiseni oli ilmeisesti lyöty jo luomisen kirjaan. Niinpä saavuin MOLokin luolaan vasta kymmeneltä.
Siellä oli muitakin syynättäviä paikalla. Edelläni oli jonottamassa peräti 17 onnetonta elämänsä tilittäjää.
Istuin yhdelle harvoista vapaista paikoista. Vieressäni lehteä rapisteli vanha herrasmies, oikea harmaa risuparta, tosi tervasukko.
Mies luki siis siinä lehteä. Hypisteli hetken silmälasejaan, mutta yhtäkkiä hän vaipui kuin koomaan. Alkoi siis vedellä hirsiä ja simahti surutta penkkiin. Lehti putosi samalla sekunnilla käsistä syliin. Osan lehden sivuista lähtiessä seikkailemaan pitkin lattiaa.
Hetken päästä, aivan yhtäkkiä mies kuin vieteriukko sitten taas virkosi. Siinä hän keräili lehteään kasaan, murahteli ja kohenteli silmälasejaan, tuo tosiäijä, ikivanhus. Todella tovin hän hypisteli lasejaan ennen kuin alkoi sormellaan rivejä seuraamalla lukea lehteään.
Kunnes taas tuo ikiukko, oikea äijien äijä nuukahti uudestaan. Silmälasit ja lehti putosivat. Mies itsekin putosi uneensa kuin kivi veteen. Kuului taas korinaa, tuhinaa, puhinaa ja säpsähtelyä. Pienen osan lehdestä rapistessa äijän sylissä pääosa lehdestä seikkaili taas pitkin lattiaa. Kunnes äijä jälleen yhtäkkiä heräsi, ryhdistäytyi ja alkoi uudelleen lukea sormella seuraten ainoaa syliinsä jäänyttä lehden sivua.
Tuo metsien mies, puistonpenkkien kruunaamaton kuningas heräili ja keräili lehteänsä, kohenteli silmälasejaan ja nukahteli useita kertoja odottaessani MOLokin palvojien syyniin pääsyä.
Vihdoin tunnin odottelun jälkeen MOLokin luolan vartiomies kutsui minut kuulusteluun.
Kuulusteluissa käytettiin karmeaa ihmisluontoa herjaavaa kidutusta ja kiusaa. Onneksi kuulustelu oli suht lyhyt ja pääsin lähtemään sieltä hengissä pois.
Uuden kuulustelun ajankohta taskussa pakenin Anttilaan ostamaan musiikkia hermojeni lepyttämiseksi.
Tällainen oli tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus.
Linkkejä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti